Tour de France on ehdottomasti suurista pyöräilykilpailuista parhaiten tunnettu. Tietäjien ei tarvitse edes mainita kilpailun koko nimeä, pelkkä hellittelynimi le Tour riittää. Tour de France on yksi kolmesta suuresta vuosittaisesta ympäriajoista, ja nimensä mukaisesti kyseessä on Ranskan ympäriajo. Ensimmäinen Tour de France järjestettiin jo vuonna 1903, ja sitä on järjestetty vuosittain siitä lähtien, lukuunottamatta maailmansotien keskeytystä vuosina 1915-18 ja jälleen vuosina 1940-46. Noina varhaisina vuosina kilpailun profiili oli varsin erilainen kuin nykyään. Alussa kilpailijat esimerkiksi pysähtyivät nauttimaan eväitä kesken etappien, kun taas nykyään irtiotossa ajava, etappivoitosta haaveileva karkuri ei pysähdy edes luonnollisille tarpeilleen, vaan vedet heitetään pyörän selästä.
Kuluneena vuonna, eli vuonna 2019, Ranskan ympäriajon voitti ensi kertaa ei-eurooppalainen ajaja. Tämä ajaja oli kolumbialainen nuorukainen Egan Bernal, joka varmisti voittonsa viimeisten etappien epätavallisuuksien myötä, kun etappeja lyhennettiin ja peruttiin omituisten sääolojen seurauksena. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Bernal olisi ansainnut voittoaan. Päinvastoin, sillä pyöräilyfanit ennustavat hänelle pitkää ja legendaariseksi muodostuvaa uraa.
Tour de France on suurten pyöräilijäpersoonien näyttämö. Voittojensa myötä ovat jääneet elämään sellaiset legendaariset nimet kuin Jaques Anquetil, Eddy Merckx, Miguel Indurain, sekä myös käsittämättömät seitsemän voittoaan menettänyt Lance Armstrong, joka on jäänyt pyöräilyn historiaan paitsi ylivoimansa, myös suuren doping-skandaalin myötä.